Raija ja Mikko Peura
![]() Kuva: Tampereen seurakuntayhtymä Hannu Jukkola |
Raija ja Mikko Peura
Olemme molemmat eläkkeellä, Raija uskonnon lehtorin työstään Tampereen yläkouluista, Mikko toiminnanjohtajan tehtävästä Hiljaisuuden Ystävät ry:ssä. Raijan työura koululaitoksessa kesti 32 vuotta, Mikko oli ennen siirtymistään retriittiliikkeen palvelukseen 26 vuotta perheneuvojana Tampereen perheasiainneuvottelukeskuksessa.
Herännäisyys on ollut koko elämämme ajan lähellä sydäntämme.
Olemme olleet mukana arkipäivän ekumeenisessa toiminnassa 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Liityimme Anna-Maija Raittilan Taize-soluun heti alusta alkaen, siis liki 40 vuotta sitten. Sinapinsiemen ry:n kautta olemme tukeneet kummilapsityötä Intiassa. Taizessä käymme lähes vuosittain ja sieltä syntyneet yhteydet ovat avartaneet maailmankuvaamme.
Tavallinen sunnuntaiaamun messu on meille tärkeä. Olemme toimineet myös aktiivisesti Tampereen Tuomasmessuissa. v. 1992 kävimme opettamassa Tuomasmessua jopa Namibiassa silloisten lähettiystävien kutsumana! Olemme vierailleet myös lähettiystävien luona Hongkongissa ja Thaimaassa.
---------
Suomen Lähetysseura on lähettämässä Peuroja Tansaniaan perheneuvontatyöhön. Suunniteltu lähtö on kesällä 2012.
