Kirsti Asunta

Namibian nimikkolähetti Kirsti Asunta, kirjoittaja Eeva-Liisa Rantasuomela, juttu julkaistiin Maan ääriin 1/2021-lehdessä


MUISTOKIRJOITUS: KIRSTI ASUNTA

Kirsti Kaarina Asunta, lempinimi Kirppu, synt. 24.1.1928 ja kuoli 29.1.2021. Swakopmundin suomalaisen oppilaskodin hoitajana Kirsti toimi vuosina 1966-87 ja jäi eläkkeelle v. 1988.

 Kirppu, olit varaäitini kahdeksan vuoden ajan Swakopmundin oppilaskodissa 1960- ja 1970-luvuilla. Asuin sisarusteni ja muiden suomalaislasten kanssa valtaosan peruskouluajasta Swakopmundissa vanhempiemme ollessa Pohjois-Namibiassa lähetystyössä. Muistan sinun herkulliset ruokasi. Saimme nauttia ihanista pullistasi. Lempiruokani oli punajuuripihvit perunamuusin kera. Jälkiruuaksi kehitit ´banskusössön´ (yön yli tekeytynyttä piimää, kauraa ja banaania), jota me lapset rakastimme.

Kiitos lohduttamisesta, kun ikävä valtasi mielen. Otit syliisi ja puristit turvallisesti. Muistan erään aamuyön, kun vanhempani lähtivät ajamaan aikaisin aamulla takaisin Ambomaalle käytyään meitä katsomassa. Itkin aina lohduttomasti, kun jouduin eroamaan vanhemmistani. Tuo aamuyö on painunut mieleeni lähtemättömästi. Itkin ja sinä, Kirppu, otit minut omaan sänkyysi viereesi. Siihenkö nukahdin, en muista enää. Mutta muistan sen turvallisuuden tunteen, kun sain olla vieressäsi. Mahdoitko itse nukkua lainkaan enää tuona yönä. Kiitos Kirppu!

Kirppu, jaksoit viedä meitä uimaan mereen. Löysimme kallioisesta merenrannasta pyöreähkön kallioiden ympäröimän uimapaikan, jonka omimme laskuveden aikana uima-altaaksemme. Laitoit meille lapsille rajat ja annoit rakkautta. Näin aikuisena olen usein miettinyt sitä, miten jaksoit kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen. Iltahartaudet pidettiin joka ilta ja virsikirjat olivat ahkerassa käytössä, kun niistä lauloimme joka kerta jonkun virren. Sunnuntaisin pidit meille pyhäkoulua. Uskon, että sait voiman Jumalalta, johon me itse kukin saamme turvautua joka hetki.

Jälleennäkemisen toivossa,

Effa (Eeva-Liisa Rantasuomela)