Kirjoittajat: Elina Siukonen (in memoriam, Suomen Lähetysseura), Kati Kemppainen (missiologian erityisasiantuntija, Suomen Lähetysseura), Mari Parkkinen (piispa, Mikkelin hiippakunta)

Lähetystyön muutos

1.        Maailman muutos

Maailma muuttuu vauhdilla, jossa on vaikea pysyä perässä. Elämme taloudellisen epävarmuuden, yhteiskunnallisen levottomuuden ja poliittisten vastakkainasettelujen aikaa. Kansainvälisessä politiikassa ovat jännitteet lisääntyneet merkittävästi. Yhdysvallat on vetäytynyt useista kansainvälisistä sopimuksista, kehitysyhteistyötä ja humanitaarista apua on ajettu rajusti alas. Demokratian taantuu, itsevaltaisuus vahvistuu, konfliktien määrä kasvaa ja sananvapaustilanne heikentyy globaalisti. Naisten oikeuksia vastaan hyökätään, sateenkaari-ihmisten oikeuksia kavennetaan, ihmisoikeuksia ehdollistetaan ja kansalaisyhteiskunnan tilaa kavennetaan. Missä näin tapahtuu, siellä myös uskonnonvapaus kapenee.

2.        Uskonnot maailman muutoksessa

Uskontojen vaikutus ja merkitys yhteiskunnan kaikilla tasoilla lisääntyy, mitä ei välttämättä tule ajatelleeksi Suomesta katsottuna. Monessa maassa juuri uskonnot ylläpitävät palvelu- ja vaikuttamisverkostoja, jotka toimivat yhteiskuntien tukipilareita. Maailman kriiseissä kirkolla on mahdollisuus puhu profeetallisella äänellä, sillä kirkko julistaa kokonaisvaltaisesti sanoilla ja teoilla. Teot ovat monesti kietoutuneet kansainväliseen apujärjestelmään ja se onkin mahdollistanut kirkoille laajan diakonisen työn. Kun kehitysyhteistyöstä ja humanitaarisesta työstä on leikattu rajusti, tämä on vaikuttanut myös kirkkojen työhön.

Uskonnot myös ylläpitävät eriarvoistavia ja haitallisia rakenteita, levittävät valeuutisia ja lietsovat konflikteja. Yhdysvaltojen äärievankelikaalinen liike vahvistaa globaalia antigender-suuntausta, heikentää demokratiaa sekä kylvää epäluuloa ja väkivaltaa.

3.        Lähetystyön muutos

1900-luku oli länsimaisen lähetystyön vuosisata ja samalla kun kristinusko löysi jalansijan kaikilta mantereilta, sen painopiste siirtyi Euroopan ulkopuolelle. 60 % kristityistä asuu tällä hetkellä länsimaiden ulkopuolella ja ennusteen mukaan luku on 78 % vuonna 2050.[1] Kristinusko on maailman suurin ja edelleen kasvava uskonto, mutta islam ohittanee kristinuskon v 2075 paikkeilla. Kasvavat kirkot ovat pääosin helluntailaistaustaisia tai ns. independent kirkkoja. Myös katolinen kirkko, etenkin sen karismaattinen siipi, kasvaa. Merkittävästi kasvavia luterilaisia kirkkoja on maailmassa suhteellisen vähän.

                           Kenialainen teologi John M. Mbiti kirjoitti jo 1970-luvulla:

"Kirkon universaalit keskukset eivät ole enää Genevessä, Roomassa, Ateenassa, Pariisissa, Lontoossa ja New Yorkissa, vaan Kinshasassa, Buenos Airesissa, Addis Abebassa ja Manilassa."

Lähetystyön muutos on valtava, kun länsimaiden ulkopuoliset luterilaiset kirkot ovat kasvamassa ulos isosisarus-pikkusisarus asetelmasta. Painopisteen muutoksesta huolimatta länsimainen dominanssi ja sen varjot ovat vahvat, vaikka taloudellinen tuki etelän kirkoille on pienentynyt radikaalisti kuluneiden vuosikymmenien aikana.   

4.        Kolme muutostrendiä

Kolonialistisen ajan jälkeisen lähetystyön näkökulmasta on nostettava esiin kolme keskeistä muutostrendiä, jotka määrittävät kirkon ja sen myötä lähetystyön tulevaisuutta.

1.        Lähetystyö käsitteenä on pitkään ymmärretty ulkomaille suuntautuvana työnä, jossa länsimaisia työntekijöitä lähetetään (pitkäaikaisesti) toisten kirkkojen palvelukseen. Nyt globaalin etelän kirkot kantavat yhä enemmän itse vastuuta omasta missionaarisuudestaan ja tekevät lähetystyötä omassa maassaan ja maan rajojen ulkopuolella. Arvioiden mukaan jopa 2,5-3 miljardia ihmistä ei ole koskaan kuullut evankeliumia. Olemmeko valmiita pohtimaan uusia yhteistyön tapoja ihmisten tavoittamiseen? Mikä lisäarvo länsimaisella lähetystyöllä on tulevaisuudessa globaalin etelän kirkkojen elämässä? Olemmeko itse valmiita vastaanottamaan ja muuttumaan?

2.        Luterilaisessa lähetystyössä seurakunnat ovat keskiössä. Kirkkoperheenä emme evankelioi ja kasta ihmisiä summamutikassa, vaan haluamme turvata kirkon ja seurakuntien olemassaolon, jotta ihmiset voivat löytää paikan kasvaa kristittyinä. Tämän vuoksi paikallisten kirkkojen tukeminen on avainasemassa. Bangkok Institut of Theologyn (BIT) rehtorin Pongsak muistutti hiljattain[2], että emme voi ottaa tammipuuta Saksasta ja laittaa sitä kasvamaan Bangkokiin. Muistammeko varmistaa ja olla vastuullisia, että työmme ei tee haittaa kirkkojen itsenäisyydelle tai opille, tai lisää keskinäistä kilpailua?

3.        Akateeminen teologia on pääosin länsimaiden käsissä ja tämä näkyy kirkkojen työntekijäkoulutuksessa. Malesialainen Sivin Kit sekä zimbabwelainen Masiiwa Ragies Kunda työskentelevät ekumeenisen liikkeen johtavissa tehtävissä. He molemmat ovat eri tilanteissa kuvanneet samalla tavoin sitä, miten Euroopan yliopistoissa länsimaiset teologit opettavat oikeaa teologiaa ja heidät taas kutsutaan puhumaan kontekstuaalisesta teologiasta. Eurooppalaisia teologioita on ollut taipumus arvottaa objektiivisiksi ja absoluuttisiksi, joiden läpi ns. kontekstuaalisia teologioita arvioidaan. Tämä pätee moniin muihinkin epistemologisiin alueisiin, kuten raamatuntulkintaan ja hermeneutiikkaan. Jotta emme astu kolonialismin ansaan, meidän on tietoisesti käsiteltävä teologisia erimielisyyksiä tavoilla, jotka tunnustavat teologioiden ja hengellisyyksien moninaisuuden.[3]

4.        Dekolonisaation eli vallansiirron välttämättömyys

Mistä on kyse dekolonisaatiosta? Vallasta ja sen siirrosta. Rasismi, valkoinen ylivalta ja kolonialismi eivät ole vain yksittäisiä asenteita tai historiallisia tapahtumia, vaan valtarakenteisiin juurtuneita epäoikeudenmukaisuuden järjestelmiä.[4]  Lähetystyön ja kansainvälisen yhteistyön vallansiirto eli dekolonisaatio tarkoittaa, että globaalin pohjoisen lähetysjärjestöt ja kansalaisjärjestöt arvioivat kriittisesti omia asenteitaan, käytäntöjään ja teologisia tulkintojaan. Meidän on tunnistettava ennakkoluulot, kuten mahdollinen oletus omasta neutraaliudestamme tai paikallisiin kumppaneihin kohdistuvat holhoavat asenteet tai taitojen aliarviointi. Tavoitteena on kohdistaa huomio sekä historialliseen että nykyiseen vallan epätasapainoon maiden, organisaatioiden ja yhteisöjen välillä.

                           Mitä tarkoittaa ”mielen dekolonisaatio”? Sillä viitataan sen kartoittamiseen ja huomioimiseen, miten kolonialismi vaikuttaa ja on vaikuttanut ajatteluumme, arvoihimme ja valintoihimme sekä ymmärrykseemme meistä ja muista. Se tähtää kolonialistiseksi miellettyjen ajatusrakennelmien tunnistamiseen ja kumoamiseen kulttuurissa, kielessä, tieteessä ja taiteessa. Erityisen keskeistä tämä on uskon sanoittamisessa, kuvaamisessa ja tulkinnoissa. BIT:n rehtori Pongsak Thaimaasta toteaa: ”Ensimmäisen polven kristityt eivät luota mahdollisuuteen kontekstualisoida teologiaa. He ottavat uskon enemmän annettuna ja jaottelu tämä on kristinuskoa – tämä on buddhalaisuutta on vahva. Heillä on tarve tehdä pesäero entiseen ja kulttuurin muutos tapahtuu, koska ”todellinen kristitty” on jotain erilaista kuin aiempi elämä. Toinen ja kolmas polvi pyrkivät etsimään siteitä omaan kulttuurin, jos heillä on tilaa ja mahdollisuus siihen.[5]

Zimbabwelainen teologian tohtori Masiiwa Ragies Kunda vastaa Kirkkojen Maailmanneuvoston rasismin vastaisesta työstä. Lähetysseuran symposiumissa 2024 hän puhui siitä, mitä pitää tapahtua, jotta dekolonisaatio olisi mahdollista: ”Jotta ihmiset ja organisaatiot selviävät muuttuvassa maailmantilanteessa, on keskityttävä ensin UNMASKINGIIN eli tunnustamaan ja tekemään näkyväksi rasismi ja sen ilmenemismuodot sekä henkilökohtaisella, institutionaalisella että rakenteellisella tasolla. Toiseksi tapahtuu UNLEARNING eli meidän on opittava eroon niistä toimintatavoista ja ideologioista, joiden taustalla on valkoinen ja länsimainen ylivalta. Kolmas vaihe on REIMAGINING eli meidän on opittava kuvittelemaan vaihtoehtoinen tulevaisuus”.

Miksi  tämä on ajankohtaista juuri nyt? Kansainvälisten järjestöjen rakenteet ovat pysyneet melko muuttumattomina pitkään, ja ne ovat raskaita ja kalliita ylläpitää. Dekolonisaatio on ajankohtaista, koska systeemi on rikki – syy ei siis ole siinä, että jokin tekijä on korjaantunut. Maailmanjärjestyksen muutokset ja kansainvälistä apujärjestelmää kohdanneet shokit yksi toisensa jälkeen ovat johtaneet tilanteeseen, jossa raskaita rakenteita on ollut pakko purkaa hyvin nopeasti. Tämä oli vielä pari vuotta sitten hyvä uutinen, koska se kutsui länsimaita muutokseen ja esimerkiksi parempaan keskinäiseen yhteistyöhön. Nyt muutosvauhti on kuitenkin hallitsematon ja vahingoittaa kaikkein hauraammassa asemassa olevia ihmisiä.

Emme tiedä, mihin meneillään olevat globaalit muutokset lopulta johtavat. Edessä olevien haasteiden ratkaisemiseksi tarvitaan uusia kansainvälisen yhteistyön muotoja, yhteistyötapoja, toimijoita ja verkostoja. Tämä koskee koko globaalia toimintakenttää, myös ekumeenista liikettä ja kirkkojen tekemää lähetystyötä.

5.        Lähetystyön erityiskysymykset

Lähetyskäskyssä Jeesus toteaa, että hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Näin uskomme. Kun menemme ja teemme, meidän on erityisen tärkeä länsimaisina kirkkoina arvioida sekä rakenteisiin että teologiaan kietoutunutta valtaa. Rakenteiden osalta kyse on systeemisestä muutoksesta. Kirkollamme on vahvat rakenteet ja myös lähetystyö on sidottu niihin – halusimmepa sitä tai emme. Teologisesti taas kyse on praxiksesta sekä dogmasta, käytännöistä ja opista. Keskeistä on (1) kirkkojen vahvistunut lähetystyö ja mahdollisuudet lähetysyhteistyöhön, (2) seurakunnista nousevat ja kirkkojen autonomiaa tukevat työtavat sekä (3) monipuoliset akateemiset teologiat.

                           Näissä kaikissa on lopulta kyse kirkkojen itsenäisyydestä. Kirkkomme lähetysasiakirja Yhteinen todistus toteaa: Yhteistyö kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa tapahtuu vastavuoroisesti, toisiaan arvostaen, kuunnellen ja toinen toiseltaan oppien. Kumppanuuksien yhdenvertaisuus ja vastavuoroinen oppiminen korostuvat ajatuksessa, että lähetys tapahtuu ”kaikkialta kaikkialle”.[6] Suomalaisina, eurooppalaisina ja länsimaalaisina meidän tulee pysähtyä tämän äärelle analysoimaan valtaa. Valtakeskustelu ei aina ole kirkoille tyypillistä tai helppoa. Jeesus nostetaan esikuvaksi johtajuudesta, joka asettuu pesemään toisten jalat. Toisinaan tätä mielikuvaa käytetään myös vallan piilottamiseen puhumalla esimerkiksi palvelevasta johtajuudesta, jossa kuitenkin edistetään omia päämääriä. Tätä tapahtuu kirkoissa eri puolilla maailmaa. Johtajuuden ideaali saattaa estää näkemästä vääristymiä, mitkä pitäisi sanoa ääneen.

Lähetyskumppanuuksissa meillä on aina valtaa, sillä raha tuo sen mukanaan. Teemme päätöksiä, keiden kanssa ja millaista yhteistyötä teemme. Samalla puhumme kumppanuudesta. ja elämme sitä myös todeksi. Näin ollen vallan ajatus voi herättää vaikeita tunteita tai jopa torjuntaa. Myös vallasta luopuminen saattaa olla vaikeaa.  Valta-analyysien äärelle asettuminen on kuitenkin todellista kumppanuutta – ja todellista kristillistä elämää – sillä vain tiedostettu valta antaa mahdollisuuden luopua tai jakaa siitä. Vain anteeksipyydetty vallan väärinkäyttö antaa tilan anteeksiannolle.

Mitä kuuluu valta-analyysiin? Ytimessä ovat asenteet. Näitä voi olla esimerkiksi, onko meillä tieto tai taito, jota lähdemme viemään? Ajattelemmeko hoitavamme asiat itse paremmin? Pidämmekö omaa tulkintaamme kristinuskosta oikeana? Kehällä ovat sitten asiat, jotka heijastavat asenteita ja vaikuttavat asenteisiin. Niihin kuuluu rekrytointi, strategiat, ymmärrys kontekstista, rahoitus, kieli, suhteet, organisaatiorakenteet, paikalliset kumppanuudet ja varainhankinta. Valta-analyysi on yksi konkreettinen tapa käydä läpi toimintatapoja ja taustalla olevia oletuksia. Näiden varassa lepää kumppaneidemme organisatorinen itsenäisyys.

Teologisesti muutos tapahtuu rakenteiden lisäksi sydämessä ja tavassa sanoittaa uskoa. Pyhä Henki kutsuu meitä jatkuvasti uuteen ja taaksepäin kääntymisen sijaan kirkon on oltava uskollinen tälle uudistukselle. Myös Kirkkojen Maailmanneuvoston Arushan konferenssi 2018 käsitteli Pyhän Hengen merkitystä lähetystyössä. Erityisesti oli esillä Pyhän Hengen työ, joka paljastaa valtakeskiöt ja marginaalit. Jokainen kirkko kutsutaan astumaan sisään marginalisoitujen elämään ja näkemään heidän kärsimyksensä ja kamppailunsa. Jumala toimii ensisijaisesti siellä, missä kärsimys on käsin kosketeltavaa.

Länsimaiset kirkot vievät toisinaan omia kirkkopoliittisia taisteluitaan mukanaan. Erityisen haastavia kumppaneille ovat tilanteet, jossa ne joutuvat tasapainoilemaan kahta eri teologiaa edustavien rahoittajien välillä. Meitä Luterilaisen Maailmanliiton jäsenkirkkoja haastaa ILC (International Lutheran Council) ja sen suurin rahoittaja Missouri Synodi, joka yrittää suoraan tai epäsuoraan painostaa kirkkoja erityisesti estämään naisten pappeuden. Heijastusvaikutukset naisten asemaan laajemmin on nähtävissä monin tavoin.

6.        Lopuksi

Globaalien mullistusten keskellä kirkkojen merkitys kasvaa – tai sen tulisi kasvaa. Kuvaamme lähetystehtäväämme kokonaisvaltaiseksi. Evankeliumin julistaminen yhdessä muiden kirkkojen kanssa on kutsu, jonka olemme saaneet. Tämän lisäksi tehtävämme on olla profeetallinen ääni. Pyhän Hengen aikaansaama transformaatio, muutosvoima, lähettää meidät tekemään konkreettisia tekoja. Voimme olla radikaali vastaliike kasvavalle nationalismille sekä vastustaa ratkaisuja, jotka kaventavat ihmisoikeuksia ja ajavat eri tavoin kärsiviä entistä syvempiin kriiseihin. Teot todistavat Jumalan valtakunnasta, joka kerran on täydellinen, mutta murtautuu jo nyt jatkuvasti keskellemme.

                           Länsimaisten kirkkojen ja lähetysjärjestöjen pitää pohtia, millaisia rakenteita pidämme itse yllä kotimaassa ja maailmalla. Vielä tärkeämpää on arvioida, mikä on lisäarvomme maailmalla. Luterilaisen maailmanliiton käynnistämä lähetysteologinen työskentely kokosi viime vuonna Taiwanille joukon kirkkojen ihmisiä eri puolilta maailmaa miettimään, mitä on lähetystyö muuttuvassa ja särkyneessä maailmassa. Myös ekumeeninen liike kysyy omaa lisäarvoaan. Eurooppajohtoisuutta on pyritty purkamaan ja esimerkiksi tässä työskentelyssä etsitään uudenlaisia tapoja osallistaa jäsenkirkkoja eli tehdä asioita alhaalta ylöspäin (bottom-up). Muutoksen keskellä pitää myös sietää epävarmuutta. Uudet toimintatavat tulevat kokeilemalla uutta, mutta emme voi valmiiksi tietää, mikä toimii.

[1]  World Christianity 2025: Regional Perspectives, Gina A. Zurlo, Todd M. Johnson and Peter F. Crossing. International Bulletin of Mission Research.

[2] [2] Outreach peer-learning Asia hankkeen haastattelu 22.4. Elina Siukonen ja Tomas Kolkka / Felm. Muistiinpanot saatavilla.

[3] Masiiwan luento symposiumissa: https://www.youtube.com/watch?v=HmV9YU7FpvM

[4] esim DecisionTree24, s 5

[5] Outreach peer-learning Asia hankkeen haastattelu 22.4. Elina Siukonen ja Tomas Kolkka / Felm. Muistiinpanot saatavilla.

[6] Yhteinen todistus: https://julkaisut.evl.fi/catalog/Tutkimukset%20ja%20julkaisut/r/4352/viewmode=previewview, s. 25

Opettajien Lähetysliitto tukee lähetystyön nimikkokohteita Suomen Lähetysseuran kautta.

Tue Opettajien Lähetysliiton nimikkolähettejä ja nimikkokohteita

Opettajien Lähetysliiton lahjoitustili:

Nordea

IBAN: FI73 1745 3000 3267 95

BIC:   NDEAFIHH

Rahankeräyslupa

RA/2025/870 1.1.2025 alkaen, myönnetty 16.06.2025, Poliisihallitus.

Kerättyjen varojen käyttötarkoitus:

Rahankeräysvarat käytetään ensisijaisesti lähetys- ja kehitysyhteistyöhön ulkomailla Suomen Lähetysseuran kanssa solmitun palvelusopimuksen mukaisesti.

Lisäksi varoja voidaan käyttää Opettajien Lähetysliiton järjestämiin kaikille avoimiin tilaisuuksiin, jotka liittyvät edellä mainittuun lähetys- ja kehitysyhteistyöhön, uskonnon opetukseen ja globaalikasvatukseen liittyviin koulutuksiin ja koulutusmateriaaleihin sekä jäsenlehden kustannuksiin. Jäsenlehdessä kerrotaan nimikkolähettien työstä ja Opettajien Lähetysliiton tukemista hankkeista eri maissa.

Varoja on mahdollista kohdentaa Opettajien Lähetysliiton päätösten mukaan kummioppilaiden taloudelliseen tukemiseen, joka liittyy esimerkiksi opintojen tukemiseen tai ammatilliseen harjoitteluun.