Marja Alastalo, Botswana

Marja Alastalo

Marja on  lähettinä Botswanassa, Francistownissa. Marja on ollut OLL:n nimikkolähettinä vuodesta 1994.

Marja Alastalo Francistownissa. Kuva: Päivi Repo

Hei!

Olen Marja Alastalo ja kotoisin Etelä-Suomesta.
Koulutukseltani olen kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja. Valmistuttuani vietin seitsemän ikimuistoista vuotta luokanopettajana Muuramessa Keski-Suomen vesien ja harjujen äärellä. Vieläkin usein unissani palaan noihin vuosiin...
Kävin lähetyskurssin vuonna 1993, ja vuoden 1994kesäkuussa saavuin lopulta Botswanaan, keskelleruskeinta ja kylmintä talviaikaa. Ensimmäisinä kuukausina mietin tosissani, kestäisinkö täällä vuottakaan, saati sitten kymmentä. Kaikki oli niin vierasta ja outoa. Ja kylmää!

Ensimmäiset kaksi vuotta asuin Botswanan pääkaupungissa Gaboronessa, missä opetin lähettien lapsille suomen kieltä. Olin lähetyskurssilla nähnyt Francistownista ja siellä tehtävästä työstä kaksi kuvaa, jotka koskettivat sydäntäni aivan erityisellä tavalla. Siirryinkin Francistowniin kummilapsityöhön kokopäiväisesti vuonna 2006.

Teemme työtä noin 2 - 20 -vuotiaiden lasten ja nuorten kanssa. Autamme heitä monin eri tavoin: tukemalla koulunkäyntiä, antamalla materiaalista apua ja tarjoamalla hengellistä ja henkistä tukea niin lapsille kuin koko perheelle.


Hiv/AIDS on ollut suuri haaste Botswanan valtiolle, ja sen kanssa tulemme taistelemaan vielä pitkään. Botswana on kuitenkin onnistunut tarjoamaan lääkityksen kaikille sitä tarvitseville botswanalaisille,mikä on ollut suuri asia. Emme enää kohtaa sellaista toivottomuutta kuin muutamia vuosia sitten. Kuitenkin nimenomaan lasten kysymykset, kuten vanhempien sairastaminen ja/tai kuolema ja omaan terveyteen liittyvät huolet tulevat olemaan keskustelujen kohteena vielä pitkään.

Eli työtä riittää, se on mielekästä ja lasten elämän seuraaminen pitkällä aikavälillä on palkitsevaa.Enää ei kymmenenkään vuotta tunnu miltään!

Marja

Marja Alastalo Botswana Masasi-päiväkodissa vierailemassa. Kuva: Juri Veikkola
Marja sekä Tsholofelongin, Toivon paikka –projektin, pitkäaikainen työntekijä Bonolo. Kuva: Päivi Repo
Marja tässä Tsholofelongin koululaisten kanssa. Projekti on Francistownin koululaisia tukeva ohjelma, iltapäivisin lapset saavat ruokaa ja tukiopetusta. Kuva: Päivi Repo
Tsholofelong-projektin ja Masasipäiväkodin opettaja Dimpho Khumo , Marja ja diakoniatyön koordinaattori Bontle Masego. Kuva: Päivi Repo
Katutura
2021